Tervetuloa Tölvä Tennis Clubin kotisivuille!



Kentän uudistunut ilme
VUOSI 2010
V. 2010 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TURNAUS
Vuoden 2010 viimeinen turnaus pelattiin itsenäisyyspäivänä 6.12. KTS:n hallilla. Mukana oli 5 paria. Uusina pelaajina Tölvän kisoissa olivat Pepe Virtanen ja Jussi Airaksinen.
Urkki ja Karo olivat selkeä voittajapari tällä kerralla. Hyvää peliä esittivät myös KT ja Vihu, jotka sijoittuivat toiseksi.
Päivän tulokset löytyvät tästä.
Päivitetty maratontilasto löytyy tästä.
TOPIN 70 V JUHLAKISAT
Kisoihin osallistui ennätykselliset 5 paria Peukalon asennostakin näkee ketkä voittivat turnauksen.
ja siitä syystä kisat kestivätkin 5 tuntia.
Joillekin tuli peräti 4 ottelua putkeen ja
se tietysti koetteli voimia.
Koska kaikki pelattiin samassa lohkossa, niin ei tarvittu lohkojakoa. Matti ja Jarkki selvisivät tasaisella suorituksella kisojen voittajiksi. Vaikka voittajapari ei hävinnytkään yhtään ottelua, niin helpolla voitto ei tullut. Jossittelua ja spekulaatiota riitti vielä Suleimanin saunailtaan asti. Matille turnausvoitto oli ensimmäinen. Onnittelut siitä Matille.
Elisa taisteli enemmän itsensä kanssa kuin pelaajia vastaan. Jalka oli kipeä ja haittasi liikkumista mutta lyönti oli kohdallaan siinä kuin muillakin pelaajilla.
Kaikki voimme olla iloisia ja tyytyväisiä omaan suoritukseen. Jos tässä iässä peli kulkee näin hyvin, on se juhlimisen arvoista.
Kisojen tulokset löytyvät tästä. Katso myös tämän hetkinen maratontilasto tästä.
Topi kiittää lämpimästi kaikkia mukana olleita monista pelivuosista ja myös niitä, jotka eivät nyt olleet paikalla.
Topi julkisti lopulliset tulokset. Matti ja Jarkki säilyivät voittajina.

Topi luovutti voittajille tennisaiheisen palkinnon muistoksi kisoista.
Memphisissä juhlat aloitettiin tietysti Tölväyksellä.
Urkki luovutti perinteisen lahjakassin, joka sisälsi Apteekkarin lääkettä ja
lehden ilmeisesti lääkkeeksi koti-iltoja varten. Lisänä oli hieno teos; Savon Jatsi.
Matti kertaili vuosikymmenten aikaisia liikuntahetkiä. Siinä oli paljon tennistä,
kössiäkin, pyöräretkiä eri puolilla Suomea jne.

Vielä ennen kotiin lähtöä yhteiskuva Memphisissä.
Lisää kuvia päivän tapahtumista tästä.
TOPIN JUHLAKILPAILUJEN PELIPARIT ARVOTTIIN
Arvonta oli kiinalainen juttu. Arvonnan nimittäin teki kaksi kiinalaista opiskelijaa Raimo Räsäsen avustuksella.
Viime hetken pois jäännit aiheuttivat sen että kaikki parit pelaavat yhdessä 5 parin lohkossa eli jokainen pari kohtaa toisensa.
Pelipareiksi arvottiin seuraavat parit:
TOPI / JANI
OLLI / URKKI
KT / ESA
MATTI / JARKKI
VIHU / ELISA
OTTELUT PELATAAN KTS:N HALLILLA LAUANTAINA 23.10. KLO 15 - 20.
TEHOLLINEN OTTELUAIKA ON 50 MIN. KATSOKAA OMAT EKA MATSIT AIKATAULUSTA!
AIKATAULU:
KLO 15 JANI / TOPI - KT /ESA
VIHU / ELISA - URKKI / OLLI
KLO 16 MATTI / JARKKI - KT / ESA
TOPI / JANI - URKKI / OLLI
KLO 17 VIHU / ELISA - MATTI / JARKKI
KT / ESA - URKKI / OLLI
KLO 18 TOPI / JANI - VIHU / ELISA
URKKI / OLLI - MATTI / JARKKI
KLO 19 JANI / TOPI - JARKKI / MATTI
VIHU / ELISA - KT / ESA
PELIEN JÄLKEEN SIIRRYTÄÄN PUIKKARIN SAUNAAN JA SIELTÄ RUOKAILUUN JA ILLAN VIETTOON MEMPHISIIN.
TOPI 70 V JUHLAKILPAILUT
Perinteiseen tapaan juhlat ovat "työn merkeissä" eli juhlakilpailut lauantaina 23.10.2010 klo 15 - 20 KTS:n hallissa. Pelien jälkeen on tarkoitus mennä Hotelli Puijonsarven "Suleiman"-saunaan. Samaisessa paikassa vietettiin Topin ja Matti Hakasen 50 v juhlia. Urkki toimii järjestelyvastaavana, joten ilmoittautumiset Urkille. Kutsun löydät tästä.
Ilmoittautumiset Urkille tästä tai puhelimitse 0400-373 077, (11.10. mennessä). Iltaruokailua varten voit käydä katsomassa listaa klikkaamalla tästä.

TÖLVÄN SYYSKILPAILUT 21.8.2010
Kauniissa loppukesän säässä saatiin pelata Tölvän "syysturnaus". Pelisää oli mitä parhain. Tämä oli niitä harvoja kilpailuja Tölvällä,
jolloin ei ollut majoitusta eikä iltajuhlia. Päivän voittajapariksi selvisi Elisa ja Karo. Seuraavista sijoista olikin tasaista vääntöä.

Voittajapari: Elisa ja Karo. Tepa ja hoidokki "Wilson vahti".
Kisojen tulokset löytyvät tästä ja päivitetty maratontilasto tästä.
LÄMMIN SÄÄ SUOSI JUHLAKISOJA
20 pelaajaa oli saapunut kisoihin kuka voitto mielessä, kuka taas nauttimaan mukavasta mukana olosta. 60+ kaksinpelisarja käynnistettiin jo torstaina 21.5. Tölvän kentällä. Varsinkin A-lohkossa koettiin tasaisia otteluita. Lohkovoiton otti lopulta Veksi. B- lohko aloitettiin Tölvällä ja pelattiin loppuun perjantaina Iisalmen Luuniemellä. Perjantai oli kisojen päätapahtuma, jolloin pelattiin sekä 4-pelien että yleisen 2-pelin alkulohkot. Lämmin sää ja tiukka aikataulu verottivat pelaajien voimia. Osalle pelaajista tuli jopa kolmekin ottelua peräkkäin.
Luuniemen kentät oli saatu jo hyvään kuntoon aikaisesta kaudesta huolimatta, josta kiitos Iisalmen Tennisseuralle.
Lauantai, juhlapäivä, aloitettiin eri sarjojen loppuotteluilla. 60+ sarjan 2-pelin loppuotteluun olivat selviytyneet Karo ja Veksi. Veksiä vaivannut nivusvamma haittasi peliä siinä määrin että Karo korjasi voiton selvin 12 - 2 numeroin.
2-pelin yleisessä sarjassa pelattiin loppusarja johon perjantain alkulohkojen voittajat olivat selviytyneet. Jarkki sai pelinsä kulkemaan ja selvisi sarjasta voittajana, Pertin ja Harrin tullessa seuraaville sijoille.
4-pelisarjassa oli mukana 10 peliparia. Ennakkosuosikkina veikattiin Harrin ja Hessun tiimiä, joka olikin selvä voittaja loppusarjassa. Esa ja Kuppe tulivat toiseksi voittaen kolmanneksi tulleet Kari P / Taisto tiimin.
Illan jälkipeleissä taisi sijoitukset vaihdella laidasta laitaan, mutta palkinnot jaettiin päivän otteluiden perusteella.
Iltajuhlaa varten Esa ja KT rakensivat pitkän pöydän johon katettiin juhla-ateria. Alkuun klubin presidentti Urkki piti puhetta ja kertoi taustaa klubin synnystä. Maljoja nosteltiin toisillemme ja lopulta olimme kaikki ansioituneita pelaajia. Kalakukot ja juhlakakun oli leiponut hovileipurimme Maija.
Illan ohjelmassa oli vielä Tölvän marssin esitys, palkintojen jako ja valokuvien otot.
Illan viilentyessä siirryttiin sisätiloihin, jossa yhteistä ohjelmaa vietettiin keskustelun ja yhteislaulun merkeissä. Musiikista vastasi Osmo kitaralla ja Topi haitarilla. Auringon jo alkaessa nousta, pääsivät viimeiset nukkumaan.
Kilpailujen kaikki tulokset löytyvät tästä. Maratontilasto muutti kovasti muotoaan, sillä pisteitä oli paljon jaossa. Maratontilasto löytyy tästä.
Myös paljon valokuvia otettiin. Tässä muutamia kuvia, mutta lisää kuvia valokuvagalleriasta löydät tästä.
Kilpailujen tulokset löytyvät tämän linkin takaa. Katso myös maratontilasto tästä.
Kisojen avausottelun suorittivat Urkki ja Veksi 60+ kaksinpelissä, Urkin käsi oli pahasti kipsissä. Pelikaveri Veksi yritti poistaa sitä.
joka pelattiin jo torstaina Tölvällä. Veksi oli niukasti parempi 6 - 5.
Nelurit aloitettiin Iisalmen Luuniemellä. Tase/Kari P voittivat Kuuman kesäpäivän suojan tarjosi kentän vilpola, jossa oli
Pali/Matti L tiimin 10 - 6 ja etenivät lopulta lauantain loppusarjaan. mukava odotella pelejä,
Topi hoiti kilpailujen aikataulutuksen ja tuloskirjaukset.
Komea joukko osallistujia juhlapaidoissa ja juhlamitaleissa.
Urkki toivotti pelaajat tervetulleiksi juhlailtaan.

Juhlapöytä valmiina ruokailijoita varten.
KT avasi kuvon. Murealta tuntui.
Pöydällä piti olla pituutta.
Juhlakakku saapuu. Maijan leipoma juhlakakku, 25
Nelinpelien voittajat Hessu ja Harri. Jarkki voitti yleisen 2-pelisarjan.

Urkin viimeinen silittely voittopyttyyn, jonka luovutti joutui luovuttamaan Karolle.
Kisoista ja juhlista lisää paljon kuvia tästä kuvagalleriasta.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille, Taselle sponsoroinnista, Arille ja Makelle mukana olosta.
Illan hämärtyessä; KT - on hetki.
JUHLAKISOJEN KAAVIOT VALMISTUNEET
Juhlakisojen arvonta peliparien ja lohkoihin sijoittelun osalta on suoritettu. Kaaviot ja aikataulut löytyvät tästä.
Aikataulujen osalta voi kertoa että kun Harrille ja Hessulle sekä Esalle piti järjestää aika vasta perjantain iltapäivälle, niin se vaikutti siihen että muille tiivistyi aikataulu niin että jopa kolmekin ottelua tulee peräkkäin pelattavaksi. Samoin kävi tietysti Harrille, Hessulle ja Esalle.
60+ kaksinpelisarja pelataan pääsääntöisesti jo torstaina. Muutama peli tässä sarjassa pelataan perjantaina.
Perjantaina pelataan kaaviot siihen vaiheeseen että on jäljellä lohkojen voittajat, jotka pelaavat loppusarjan lauantaina Tölvällä.
Tehollinen otteluaika nelinpeleissä on 50 minuuttia, kaksinpeleissä 40 minuuttia eli ottelut ovat aikapelejä - kaikki pelatut gamet lasketaan mukaan. Ottelijat huolehtivat ajan seuraamisesta keskenään. Tulokset ilmoitetaan välittömästi kisajärjestäjille.
Juhlaillan iltaohjelma aloitetaan lauantaina klo 19. Juhla-ateriaan kuuluu perinteisesti kalakukkoillallinen, ruokajuomana viini / olut ja tietysti Tölväys.
JUHLAKISAT LÄHESTYVÄT
Kunnioitettava 25 vuotta yhteistä ja yhtäjaksoista pelaamista Tölvällä ja vähän muuallakin saman peliporukan kanssa on saavutus, jota kannattaa juhlia.
21. - 23.5. pelataan juhlakilpailut. Ilmoittautuneita on nyt 20, jotka kaikki pelaavat 4-pelisarjassa. Yleisessä kaksinpelisarjassa on 9 osallistujaa ja 60+ sarjassa 8.
Tarkoitus on että 60+ sarja pelattaisiin kokonaan Tölvällä ja muut sarjat Iisalmen Luuniemellä. 60+ sarjan pelaajat joutuvat todennäköisesti jossakin vaiheessa siirtymään Tölvältä Luuniemelle ja/tai päinvastoin.
Kilpailut aloitetaan perjantaina 21.5. klo 9 (ilmoitetaan myöhemmin). Tehollinen otteluaika on 50 min, jonka jälkeen kentän kunnostus, tarvittaessa kastelu. Pelaajat hoitavat ajan seuraamisen ja tuomaroinnin. Perjantaina pyritään pelaamaan semifinaalivaiheeseen asti. Kisat pelataan loppuun lauantaina. Todennäköisesti osa otteluista pelataan Luuniemellä. Loppuottelut pelataan joka tapauksessa Tölvällä.
Seuratkaa tiedotusta myös näiden nettisivujen kautta. Kaaviot pyritään laittamaan tänne n. 15.5.
Lauantai-iltana on 25 v juhlat
Juhlapaikka on Ankkurin tilat Tölvän niemen nenässä. Illan sisällöstä mm.
- Katsaus 25 taipaleeseen,
- Tölvän marssi, Muisto Tölvälle
- Kalakukkoillallinen, Tölväys
- Yhteistä ohjelmaa, laulua, soittoa ym
Omia soittimia mukaan!
Majoitus
Mökeistä Ankkuri ja Merta on varattu käyttöömme. Ilmoittakaa majoitustarpeenne Urkille tai Topille 15.5. mennessä.

KARO JA ESA
PERINTEISEN PÄÄSIÄISTURNAUKSEN VOITTAJIKSI

Vasemmalta: Jussi, Kullervo, Topi, Karo, KT, Matti, Vihu ja Esa.
25 v-juhlakisojen 4-pelin kenraaliharjoitus pelattiin KTS:n hallilla pitkäperjantaina. Mukan oli perinteisesti 4 peliparia.
Urkin ollessa Lapin matkalla mukana oli kantaryhmän lisäksi Kullervo ja Jussi, jotka arpa heitti pelipariksi. Ennakkosuosikiksi nousi arvottujen parien joukosta Karo ja Esa,
jotka lopulta nousivatkin voittajiksi. Tulokset löytyvät tästä. Katso myös maratontilasto tästä.
URKKI JA PEPE V. 2010 LOPPIAISTURNAUKSEN VOITTAJIKSI
Tasaisia otteluita nähtiin jälleen vuoden ensimmäisessä kilpailuissa.
Uusina pelaajina oli kutsuttu mukaan Pepe ja Kullervo. Pojat valtasivatkin heti ykkös- ja kakkostilat. Kaikki tulokset tästä. Katso myös maratontilasto tästä.