VUOSI 2014

 

 

 

                                                          

 

 

JOULULOUNAS

 

 

 

 

Klubin presidentti Urkki piti lyhyen katsauksen kuluneen vuoden tapahtumista.

Merkittäviä asioita oli lisääntynyt kiinnostunut järjestettyihin kilpailuihin. Järjestimme yhteensä 7 kilpailut vuoden aikana, joista kahdet oli kesällä pidetyt kisat Tölvällä ja peräti viidet hallissa.

Sarjatennistä on pelattu kahdella tasolla; M65 sarjassa sekä lisäksi M60 sarjassa.

Ensi vuonna päätähtäin on seuran 30 vuotuisen taipaleen juhlakilpailuissa. Myös hallikilpailuja tullaan pitämään entiseen tapaan.

 

 

Urkki ojensi pienen lahjan seuramme vanhimmalle jäsenelle Make Kuokkaselle, joka täytti tänään 83 vuotta. Onnittelut Makelle!

 

 

 

 

Toivotamme kaikille pelikavereillemme Hyvää Joulua!

 

 

 

                                                          

 

 

LVS2  (LAHTI2) - KTS  1 - 2

 

 

KTS:n Tölvän joukkue saalisti ensimmäiset sarjapisteen M60 sarjatenniksessä voittaen Lahden Verkkopalloseuran 2 joukkueen 2 - 1.

 

 

KTS:n joukkueessa pelasivat Kari Pitkänen (vas) ja Pauli Kankkunen.

 

Ykkösten ottelussa Kari voitti Lahden  Seppo Salosen 6 - 3,  6 - 1.

Kakkosten ottelussa Pali kärsi 2 - 6, 1 - 6 tappion  Harri Nikuselle.

 

Nelinpeli oli tasainen ja jännittävä, joka ratkesi vasta supertiebraken kautta Karille ja Palille. Erälukemat olivat 6 - 7,  6 - 4, 7 - 6

Lahden joukkueessa pelasivat Harri Nikunen ja Mikko Semeri.

 

 

                                                          

 

 

KTS - JäTS1  (Järvenpää 1)   1 - 2

 

 

M65 sarja tämän vuoden viimeinen sarjatennisottelu pelattiin 9.12. KTS:n kuplassa.

 

 

Kari Körger oli KTS:n ainoa pisteen tuoja, voittaen JäTS:n Hannu Purhosen 6 - 1,  6 - 4.  Ottelu oli 1. erässä Karon hallintaa. Toisessa erässä ottelu tasaantui, mutta Karo puristi viimeisessä omassa syöttövuorossaan tarvittavan pisteen.

 

 

 

 

 

Kakkosten ottelussa JäTS:n Jarmo Leppäsen voimakkaan yläkierteiset syötöt ja peruslyönnit sekoittivat Markku Vihavaisen pelin. Lisäksi Vihun käsi ei ollut täysin parantunut, joka näkyi myös pallon vauhdissa. Ottelu Leppäselle 1 - 6, 2 - 6.

 

 

Nelurissa KTS:aa edustivat Urkki Keinänen ja Topi Askonen.  "Pojat" hävisivät tasaisen ottelun 4 - 6, 5 - 7.

 

  

 

 

 

 

                                                          

 

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄTURNAUS

 

 

Itsenäisyyspäiväturnaukseen osallistui 5 peliparia. Lukuisia tasaisia otteluita nähtiin, niin että loppusijoitusta laskettaessa jouduttiin jälleen sääntötulkintaan.  Tölvän ryhmä järjesti vuoden aikana kaikkiaan 7 kilpailua, joista 5 oli hallikilpailuja.

 

 

 

Tässä 10 pelaajan joukko yhteiskuvassa.

 

'

 

Kilpailujen voittajaksi pelasivat pari Karo ja Hannu, jotka voittivat kaikki ottelunsa.

 

 

Päivän tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.

 

 

Kiitos kaikille vuoden aikana kisoissamme pelanneille.  Seuraava kilpailu voisi olla loppiaisturnaus.

 

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄN M60-JOUKKUE AVASI SARJAKAUDEN

 

 

Kari Pitkänen ja Pauli Kankkunen vahvistettuna M65-joukkueen Urkki Keinäsellä avasivat sarjakauden kaksoisottelulla.  Päivä oli sikäli rankka että yhden päivän aikana pelattiin kaksi ottelua.  Ensiksi kohdattiin Hyvinkää ja parin tunnin päästä Nurmijärvi.  Lisäksi vielä 800 km ajomatka.  Tässä pohjustusta pisteettömälle retkelle.

 

 

 

1. ottelussa kohdattiin Hyvinkään Tennisseura.  Ykkösten ottelussa HyTS:n Matti Soininen voitti KTS:n Kari Pitkäsen 6 - 1,  6 - 2.

Kakkosten ottelussa ei käynyt sen paremmin, Pauli Kankkunen kärsi 1 - 6,  1 - 6 tappion Erkki Myllyselle.

Nelinpelissä HyTS:n uudet pelaajat Kari Hirvonen/Kari Varjus voittivat KTS:n parin Kari Pitkänen/Urkki Keinänen 6 - 1,  6 - 2.

 

 

Pelaajat yhteiskuvassa.  Vas. Pali, Urkki, HyTS:n neluripelaajat Kari Hirvonen ja Kari Varjus (tai toisin päin), Matti Soininen,

                                               Erkki Myllynen ja Kari Pitkänen.

 

 

KTS:n joukkueella oli parin tunnin tauko tankata ja siirtyä Hyvinkäältä Klaukkalaan pelaamaan ottelua Nurmijärven tennisseuraa vastaan.

 

Yhtä kova oli vastus sielläkin, sillä pisteitä ei herunut.

Ykkösten kohtaamisessa NurTS:n Risto Hietanen voitti Kari Pitkäsen numeroin 6 - 1,  6 - 3  ja kakkosten ottelussa Puli Kankkunen hävisi

Erkki Aimoselle erin 3 - 6,  0 - 6.

Nelinpelissä Kari Pitkäsen pariksi tuli Urkki Keinänen.  Tässäkin otteluvoitto Nurmijärvelle 6 - 2,  6 - 2.  Neluirissa Nurmijärveä edustivat Jorma Aarnio ja Harri Tamminen.

 

 

Pauli Kankkunen ja  Erkki Aimonen

 

 

 

                                                          

 

 

KARO JA TAPSA LOKATURNAUKSEN VOITTAJAPARI

 

 

 

 

Ennätysmäärä pelaajia osallistui syksyn LOKA-turnaukseen, joka pelattiin KTS:n kuplassa 18.10.2014.

Kisa pelattiin cup-kaaviomuotoisena, jossa myös pelattiin plate eli 1. kierroksella hävinneiden sarja.

Ottelut pelattiin 50 min aikapeleinä. Jokaiselle parille tuli 3 ottelua.

 

 

Hannu löysi tuttuja kuvia Urkin vasta ilmestyneestä kirjasta.

 

 

  

 

Energiaa kului ja tankattiin.

 

 

 

Päivän tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.

 

 

Perinteinen itsenäisyyspäivän kisa saattaa jäädä pelaamatta kenttätilanteen takia.  Seuraava kisa voisi olla esim tapaninpäivänä.

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄN M65 JOUKKUEELLE 1 - 2 TAPPIO MIKKELISSÄ

 

 

Tölvän M65 joukkue kärsi 1 - 2 tappion Mikkelissä T-88 vastaan.

Ykkösten pelissä Karo Kröger hävisi 2 - 6  2 - 6  Mikkelin Pekka Piskoselle.

Kakkosten pelissä Kari (KT) Törhönen taisteli tiukasti Veli-Pekka Hyyryläisen kanssa häviten kuitenkin 4 -6  4 - 6.

 

Nelinpelissä Karo ja Olavi Suomalainen voittivat Mikkelin parin Piskonen / Seppo Koivula 2 - 1 erin 6 - 3  4 - 6  ja supertiebrake 10 - 2.

 

Tuomisina kuitenkin 1 piste.

 

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄN M65 JOUKKUE ALOITTI SARJAKAUDEN VOITOLLA

 

Kauden 2014 / 2015 sarjatenniskausi alkoi M65 luokassa 2 - 1 voitolla Kotkan (KoVS) 2-joukkueesta.  Ykköspelaajien ottelussa Kari Kröger voitti Risto Vaajoensuun selkeästi 2 - 0.  Erälukemat 6 - 0,  6 - 2.

 

 

Risto Vaajoensuu ja Kari Kröger

 

 

Kakkospelaajien ottelu tasainen ja jännittävä. KTS:n Markku Vihavainen otti lopulta yli 2 tuntia kestäneessä ottelussa 2 - 0 voiton erälukemin 7 - 5, 7 - 6 (7 - 1).

 

 

Eero Berner ja Markku Vihavainen

 

 

Kumpikin joukkue laittoi uudet pelaajat nelinpeliin.  KTS:n Urkki Keinänen ja Olavi Suomalainen eivät pelanneet omalla tasollaan ja niin selkeä 6 - 3,  6 - 1 voittoa vierasparille Ole Olin / Juhani Jansson.

 

 

Olavi Suomalainen ja Urkki Keinänen / Ole Olin ja Juhani Jansson

 

 

                                                          

 

 

SARJATENNISKAUSI ALKAA

 

 

Tölvän ryhmästä kootut pelaajat edustavat KTS:aa M60 ja M65 ikäluokissa. Ensimmäiset ottelut pitäisi ohjelman mukaan pelata 21.9. mennessä. M60 joukkueella on vierasottelu Hyvinkäällä.  M65 joukkue kohtaa kotona Kotkan.

 

Tölvän hallikausi alkaa keskiviikkona 3.9. klo 9.30.

 

 

                                                          

 

 

JARKKI JA KT SYYSKISAN VOITTAJIKSI

 

 

 

Jarkki ja KT oli odotetun vahva pari Tölvän syyskisoissa.

 

Mukana oli 5 paria.  Kisassa pelattiin yksinkertainen sarja 50 min aikapeleinä.

Sää oli Tölvällä pelikelpoinen, vaikka lähiympäristössä tuli rakkojakin sadekuuroja.  Kentän kastelua ei tarvittu tehdä. Sen verran oli luonnollista kastelua ollut ennen kisaa. Kenttä kesti hyvin.

 

Päivän tulokset löytyvät tästä.  Maratontilaston tilannetta voi katsoa tästä.

 

 

Tölvän pehtoorille luovutettiin saunapefletit

ja karaokelevy omalla kuvalla varustettuna

kiitoksena karaokeillasta.

 

                                                          

 

KARAOKEILTA PEHTOORIN LUONA

 

 

Tölvän vanha isäntä Hannu kutsui muutamia vanhoja "tölväläisiä" karaokeiltaan luokseen. Hannun viihtyisässä pihapiirissä aloitettiin ilta savusaunasta, jonka jälkeen oli iltapala ja päälle lauluilta.

Lempeät löylyt oli mieleen parin tunnin tennispelien jälkeen.

 

 

 

Tervetuliaisjuomat nautittiin ennen iltapalaa.

 

 

 

Ja sitten jaksettiin laulaa aamuyön tunneille asti.

 

Lisää kuvia tästä.

 

 

                                                          

    

 

TÖLVÄN KESÄKISAT 23. - 24.5.2014

 

Kaunis ja lämmin kesäinen sää helli pelaajia kun Tölvän kesäkisoja pelatiin sekä Kuopion Väinölänniemellä että Tölvällä.

 

A-lohko pelattiin kokonaisuudessa Vänärin kentillä, jossa lohkovoittajaksi pelasi Esa ja Jouni.

 

 

 

B-lohko pelattiin Tölvällä. Lohkovoittajaksi pelasi Vihu ja Joke. Tässä osallistujat: Topi, Urkki, Elisa, Jarkki, Olli, KT, Vihu ja Joke

 

 

 

 

Perjantai-iltaa vietettiin perinteisesti Ankkurissa, kalakukon, keskustelun ja laulelunkin parissa ja tietysti sauna oli koko illan lämpimänä.

Kaunis oli taas kerran auringon lasku Onkivedellä, Ankkurin rannalla.

 

 

Perjantai-iltaa vietettiin perinteisesti:

 

        

 

Ensin tarjoiltiin Tölväys.              Sitten kipattiin menneelle päivälle.             KT avasi kukot               Topilla lienee Haavetango mielessä.

                                                                                                                                                              Vihu tahdittaa bassolla.

 

 

Lauantai-aamu valkeni lämpimänä ja jo puolen päivän aikoihin aloitettiin loppusarjan pelit.  Ensin semifinaalit ja sitten sijoitusottelut ja pronssi- ja finaaliottelut. Jääkiekon MM-kilpailut (Suomi - Tsekki) vaikuttivat otteluihin niin että osa otteluista pelattiin vain yksi-eräisenä.

 

Päivän tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.

 

 

 

Loppuottelupari löytyi Vänärin lohkosta.  Voittajapari Esa/Jouni ja hopeamitalistit Pertsa/Karo.

 

 

Urkki luovutti voittajille Elkamer Oy:n lahjoittamat palkinnot.

 

 

 

 

Muita kuvia kisapäiviltä:

 

 

      

 

 Tuomi oli jo kukassa.                   Pelikassin alunen.                                    T niinkuin Tölvä.                    Helle uuvutti miehet.

 

 

 Elisa ja kesähattu.

 

 

 

Pöytätenniksen vammaisurheilija Matti Launonen pistäytyi seuraamassa Tölvän tenniskisoja ja pelasi samalla pingistä tölväläisiä vastaan. Ei voittoja Tölvän pojille.  Matin maailman listan sijoitus omassa luokassaan on tällä hetkellä 12.

 

  

 

Karo kokeili ekana. Ei voittoa. Parhaiten taisi selvitä Topi, päästen jo 8 pisteeseen.

 

 

  Jarkki, Matti ja Topi

 

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄN JOUKKUE UNKARIN SZEGEDISSÄ

 

 

 

 

Esa, Kari P, KT ja Topi osallistuivat Kuopion Tennisseuran järjestämälle matkalle Unkarin Szegediin 30.4. - 5.5.

Matka oli KTS:n 4. perättäinen samaan paikkaan. Mukana tällä matkalla oli 20, joista muutama ei osallistunut pelaamiseen.

 

Matka oli hyvin järjestetty. Majoitus oli 4 tähden hotellissa, jossa useita tuhansia ihmisiä vetävä suuri kylpylä.

Toinen meille tärkeä oli tenniskeskus, joka tarjosi 12 hyväkuntoista tiilimurskakenttää ja lisäksi 3 kentän tiilimurskapohjaisen sisähallin.

Kentille oli järjestetty jokaiselle päivälle 2 tunnin harjoittelu. Mukana oli 2 KTS:n omaa valmentajaa huolehtimassa opetuksista.

 

Ohjelmaan kuului seuraottelu Szeged - KTS, jonka tällä kerralla voitti isännät 13 - 8. Tölvän pojat olivat mukana tuomassa pisteitä melkein jokaisessa ottelussa, joskin tappioitakin tuli.

 

Säät olivat suosiolliset, n 20 astetta + auringon lisä.

 

Tenniskeskuksen suosiota kuvaa hyvin se että meidän jälkeen aloitettiin ATP-tourin kilpailut, joita varten keskuksen tiloja viimeisteltiin hyvään kuntoon.

 

Kolmas meille hyvä asia oli se että matka Szgediin oli sopivan lähellä; runsaan 2 tunnin lentomatka Helsingistä Budapestiin, josta 2 tunnin bussimatka.

Unkarilaisten ystävällisyys oli silmiin pistävä.  Hintataso meille oli hyvinkin edullinen.

 

Suositeltava matkakohde tennistä harrastaville!

 

Kiitos KTS:lle ja kaikille mukana olleille!

 

Runsasta kuvasatoa voi katsella tästä linkistä.

 

 

KTS:n puheenjohtaja Pertti Kärkkäinen kiitti järjestävää tennisseuraa (kuvassa valmentaja Zoli).

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄN KENTÄT PELIKUNTOON

 

 

Kevään ensimmäiset kunnostustalkoot pidettiin Tölvällä jo ennen vappua. Kenttä oli talvehtinut hyvin. Pinta oli vielä hieman pehmeä. Kenttä haravoitiin roskista ja harjattiin ja jyrättiin moneen kertaan (ei täryjyrällä). Varsinkin vanhan kentän rajanauhoja jouduttiin tamppaamaan.  Uudet salkomaiset rajanauhat olivat pysyneet hyvin kiinni.  Ennen vappua on mahdollista jo pelata, mikäi kenttä kuivuu.

 

 

Urkki ja Vihu kunnostustöissä.  Kuten näkyy, rajat ovat suorassa ja pinnan tasossa.

 

 

Matti oli myös tavan mukaan mukana. Topi myös, mutta kameran toisella puolella.

 

 

Urkki huolehti perinteisesti talkookahveesta.

 

 

 

                                                          

 

 

UUSIA MESTAREITA PÄÄSIÄISKISOISSA

 

 

 

Ennätysmäärä 18 osallistujaa Tölvän suosituissa kisoissa pelasi perinteisissä pääsiäiskisoissa.

 

 

 

Nelinpelisarjassa MILLI (Hannu Rönkkö) ja Kari V (Kari Vepsäläinen) leivottiin Tölvän pääsiäiskisojen mestareiksi, jossa oli mukana 6 paria.  Loppuottelussa pari Urkki/KT hävisivät 2 - 7.  Pronssiottelussa Vihu/Olli voittivat Esa/Hannun 7 - 2.

Kuvass Milli 5. oikealta ja Kari V 7. oikealta. Välissä Karo .

 

           

 

Voittajille tyylikkäät keväthatut. Hattupäitä naurattaa.     Karo ja voittajan hattu.

 

 

Kaksinpelisarjassa mukana oli 6 pelaajaa. Tasaisten otteluiden jälkeen voiton punnersi Karo, joka loppuottelussa voitti Jarkin  4 - 2.  Edellisten kisojen voittaja Kari P - voitti hyvin liikkuvan Jussi H pronssiottelussa 6 - 2.

 

Päivän tulokset tästä ja maratontaulukko tästä.

 

 

     

 

Karo ja Milli. Keskusteltiinkohan Kupsin kauden avausottelusta?

 

 

 

Mistä keskustelivat teleläiset Jussi ja Tapsa, irtisanomisista?

 

 

Urkin perinteiset kahvit maistuivat tauolla. Kari P tankkaamassa,

 

 

Otteluiden tauolla seurattiin toisten suorituksia ja tehtiin ehkä taktiikkasuunnitelmia.

 

 

 

Jos tykkäätte Tölvän sivustosta, niin käykääpä peukuttamassa facebookissa!

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄLÄISIÄ KOULUTUKSESSA

 

 

Urkki, KT ja Topi istuivat lauantaipäivän tenniskilpailujen johtajakoulutuksessa.  Tilaisuus oli Tennisliiton järjestämä ja pidettiin Kuopiossa hotelli Puijonsarvessa 5.4.2014.  Mukana oli yhteensä 8 osallistujaa.

Kouluttajana oli Ilkka Nyman Jyväskylästä.

 

 

Oikealta:  Ilkka, Urkki, KT ja Topi

 

 

                                                          

 

 

LIITY KTS:N JÄSENEKSI

 

 

Liittymällä KTS:n jäseneksi saat monia etuja:

 

- tuet KTS:n junioritoimintaa

- alennuksia ostoksista Intersportista

- 50 % alennus KTS:n järjestämiin tenniskisoihin  (mm ensi kesän Viinijuhlien Senioriturnaus)

- tennislehden

- 2 € alennuksen hallivuoroista (arki- ja viikonloppuhinnoista) 

 

Huomioi, että mikäli aiot osallistua KTS:n tai jonkin muun seuran järjestämiin kansallisiin kisoihin, pitää kuulua johonkin Tennisliiton alaiseen seuraan.  Jos aiot osallistua ensi kesän Viinijuhlien Seniorikilpailuihin, liity jo nyt KTS:aan!

 

 

                                                          

 

 

TÖLVÄN JOUKKUE PUNNERSI VOITON KoTS2:STA

 

 

Sarjatennikssä KTS:n M65 osalta pelattiin sarjakauden viimeinen ottelu, jossa vieraaksi saapui Kouvolan 2-joukkue.

 

Karo Kröger otti selvän voiton ykköspelaajien ottelussa Reijo Virtaa vastaan luvuin 6 - 2,  6 - 2.

 

 

 

Reijo Virta                                                         Reijo ja Karo

 

 

Kakkosten ottelussa pelasivat KTS:n Olavi Suomalainen ja Kouvolan Seppo Mikkola. Seppo sai hyvän alun ottelulle mennen nopeasti jo 3 - 0 johtoon kunnes Olli sai pelinsä kulkemaan ja pian oltiinkin 4 - 4 tilanteessa. Seppo vei kuitenkin tarvittavat 2 pistettä ja erävoittoon 6 - 4.  Toisessa erässä tilanteessa 2 - 2 Ollin selkä niksahti niin pahasti että joutui jättämään ottelun siihen.

 

 

                  

 

Seppo Mikkola ja Olavi Suomalainen      Huomatkaa; Olli on ilmassa syöttäessä!

 

 

 

Seppo Mikkola

 

 

Nelinpelissä saatiin viimeinkin Urkki pelikentälle, 3 vuoden odottelun jälkeen.  Pariksi Urkille tuli Topi, KT:n selkävaivojen takia. Kouvolaa edustivat kaksinpelaajat Reijo Virta ja Seppo Mikkola. Eka erä meni nopeasti vieraille 6 - 2 omien virheiden sävyttämänä.  Toisessa erässä Urkin ja Topin peli alkoi luistaa ja virheet vähenivät.  Erä Tölvälle 6 - 1.  Supertiebreakessa Tölvä vei lopulta otteluvoiton 10 - 7.

Ottelu kokonaisuudessaan KTS:lle 2 - 1.

 

 

 

Nelinpeli on pelattu:  Reijo ja Seppo sekä Urkki ja Topi

 

 

   

 

Tölvän kantapelaajia seurasi tiiviisti otteluita.                                 KT hoiteli tulostaulua

 

 

 

 Saman seuran miehiä, samanlaiset paidat, samanlaiset kengät.

 

 

 

M65 B-lohko on saatu loppuun pelatuksi.  Lopullinen sarjataulukko muodostui seuraavaksi:

 

Seniorikausi
Miehet 65   2-divisioona
Lohko B
Joukkue Kpl Ottelut Erät Pelit Pisteet  
KoTS1 6 16-2 33-7 225-106 16  
T-88 6 14-4 30-11 232-169 14  
KoVS 6 9-9 22-22 211-224 9  
KTS 6 8-10 19-23 197-215 8  
KoTS2 6 6-12 16-26 182-216 6  
SVS2 6 6-12 15-26 167-212 6  
JäTS2 6 4-14 10-30 152-224 4

 

      

 

                                                          

 

 

HIIHTOLOMAVIIKON TENNISKILPAILUT

 

 

Kisan tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.

 

 

 

Molempien sarjojen pelaajat yhteiskuvassa

 

 

 

KARI PITKÄNEN KAKSINPELISARJAN VOITTAJA

 

 

 

Kari Pitkänen oli vahvassa vedossa voittaen ensin alkulohkon. Loppuottelussa Kari voitti toisen alkulohkon voittajan Jukka Siljanderin puhtaasti 6 - 0.

 

 

Pronssitila meni Karolle 7 - 1 voitolla Ollista.

 

Urkki ja Matti eivät saaneet selvää toisistaan vaan ottelu päättyi 4 - 4 eli molemmille sija 5.

 

 

 

JUSSI HARTIKAINEN JA HANNU VEPSÄLÄINEN NELURISARJAN VOITTAJAT

 

     

 

Jussi Hartikainen ja Hannu Vepsäläinen                           Kisan kakkoset: Kari Vepsäläinen ja Pertti Kärkkäinen

 

 

  

 

Kisan kolmoset:  Osmo Tirkkonen ja Jussi Airaksinen             Kisan neloset:  Kari Törhönen ja Pekka Tolvanen

 

 

 

                                                          

 

 

Sarjajohtaja T-88 puristi 2 - 1 voiton Tölvästä.

 

M65 sarjatenniksen ottelussa KTS:n Tölvä-ryhmä kohtasi Mikkelin T-88.

Karon säästellessä selkäänsä nelinpeliin, asettui ykköspelaajaksi Markku Vihavainen. Vihu oli hyvässä pelivireessä Mikkelin  Pekka Piskosta vastaan.  1. erä meni Vihulle selkeästi 6 - 2, Pekan taistellessa omien virheidensä kanssa. Toinenkin erä kulki Vihun hienoisessa johtoasemassa.  Vihun olkapää alkoi taas vihottelemaan ja niin erä päättyi lopulta Pekan 7 - 6 voittoon.  Edessä oli supertie-break.  Vihun hyvä taistelu ei aivan riittänyt. Pekan viimeinen lyönti pyörähti onnekkaasti yli verkon ja tie-break 10 - 8 Pekalle.

 

   

 

Sorry, but happy!                      

 

 

 

Taukokeskustelua;    Pekka ja Vihu

 

 

Kakkosten ottelussa Kari Törhönen (KT) kohtasi Veli-Pekka Hyyryläisen.  Tämäkin ottelu oli tasainen.  1. erän 5 - 5 tilanteessa onnistui Veli-Pekka ottamaan tarvittavat kaksi peliä, joilla 1 erän voitto 7 - 5.  Toinen erä oli 1 erän kaltainen.  Monipuolisia lyöntejä, sijoittelua ja kaverin liikuttelua.  KT:n muutamat pienet virheet erän lopussa antoivat 4 - 6 erätappion.

 

   

 

KT:n syötössä jalat irti lattiasta!    Kakkospelaajat:   KT  ja  Veli-Pekka

 

 

Nelinpelissä kentälle asettui tuoreet miehet; Mikkelin edustajat Markku Herranen ja Seppo Koivula sekä Tölvän Kari Kröger (Karo) ja Toivo Askonen (Topi).  Tämäkään ottelu ei poikennut kaksinpeleistä tasaisuudellaan.  Eka erä oli jo menossa vieraille, mutta Karo ja Topi nousivat vielä tie-break ratkaisuun. Siinä erä kuitenkin meni vieraille 7 - 2.

Toinen erä oli 1. erän kaltainen. Lopulta erä Tölvälle 7 - 5.  Supertie-break lähti Tölvän osalta hyvin, mutta pian oltiin tasatilanteesa 6 - 6. Siinä Karo ja Topi löysivät hyvät onnistuneet lyönnit ja voittivat 10 - 7.

 

 

 

Nelipelaajat:  Markku Herranen ja Seppo Koivula sekä Karo ja Topi

 

 

Päivän ottelutulokset:

 

Markku Vihavainen - Pekka Piskonen              6 - 2,  6 - 7,  8 - 10

Kari Törhönen - Veli-Pekka Hyyryläinen          5 - 7,  4 - 6

 

Kari Kröger/Toivo Askonen - Markku Herranen/Seppo Koivula     6 - 7,  7 - 5,  10 - 7

 

 

                                                          

 

 

KTS KOHTASI SAVONLINNAN M65 SARJATENNIKSESSÄ

 

 

KTS:aa edustava Tölvän joukkue matkusti Savonlinnaan, jossa kohtasi Savonlinnan 2-joukkueen.

 

 

 

Ykköspelaajien kaksinpelissä Kari Kröger (Karo) kohtasi Kalevi Häkkisen.  Häkkinen otti selvänumeroisen 6 - 3, 6 - 1 voiton.  Kotona koetetaan löytää syyt tappioon. Oli varmaan huono päivä ;)

 

 

Kakkospelaajien ottelussa Markku Vihavaisen (Vihu) ja Lauri Kososen ottelu oli tasainen.

Molemmat erät lopulta Vihulle 7 - 5, 7 - 5.

 

 

Nelinpelissä Kari Törhönen (KT) ja Karo voittivat Häkkinen/Pertti Pulkkinen parin 6 - 4, 6 - 2.

 

 

Ottelu kokonaisuudessaan KTS:lle 2 - 1.

 

 

                                                   

 

 

LOPPIAISTURNAUS ALOITTI V. 2014 TÖLVÄN KISAOHJELMAN

 

 

Päivän tulokset tästä ja maratontilasto tästä.

 

    

 

KARI P KAKSINPELISARJAN VOITTAJAKSI

 

Taksimiehet Kari Pitknen ja Kari Kröger ottivat yhteen kaksinpelisarjan loppuottelussa. Kari Pitkänen oli hyvässä pelivireessä ja voitti 5 - 1 (aikapeli 30 min.)

 

Vihu voitti Esan pronssimatsissa täpärästi 4 - 3.

Vihu osoitti olevansa hyvä sarjatenniksen kaksinpeliedustaja.

 

 

Urkki ja Matti kilvoittelivat sarjan viimeisistä sijoista, jossa Urkki oli parempi.

 

 

Ensimmäinen kaksinpelisarja hallissa sai hyvän vastaanoton, vaikka odotusaikoja tulikin totuttua enemmän.

 

 

 

NELINPELISARJASSA  KT / Silli pari oli sarjan ykkönen.

 

Tarkistuslaskennassa selkeä kakkonen oli pari Osmo / Jokke.  Parit Jussi / Tapsa ja Hannu / Kari V päätyivät 0,5 pisteeseen keskinäisen tasapelin vuoksi. Siinä vertailussa parin Jussi/Tapsa eräero turnauksen kaikkien pelien osalta oli

 -3 ja parin Hannu / Kari V eräero oli -8, joka ratkaisi kolannen sijan Jussi / Tapsa parille Tölvän kisasääntöjen mukaan (Säännöt nähtävissä nettisivuilla).

 

 

Nelinpelisarjan osanottajat yhteiskuvassa. Kari Vepsäläinen (4. oikealta) osallistui 1. kertaa Tölvän kisoihin.

 

 

 

Nelurivoittajat saivat palkintonsa.  Palkintona oli nuoruusvuosien Jallu.  Sen saivat myös kaksarisarjan voittajat, jotka eivät halunneet tulla kuvatuksi (ainakaan toinen).

 

 

Kokonaisuutena kisapäivä oli taas menestys ja ennen pääsiäiskisaa suunniteltiin jo uutta turnausta.  Onko se sitten neluri- vai kaksarikisa, vai molempia kuten tämäkin.  "Johtokunta" päättää.

 

 

                                                   

 

 

TÖLVÄN LOPPIAISTURNAUS 2014

 

 

 

Vuosi 2014 aloitetaan viimeisten kinkkujen ym herkkujen sulattelulla, loppiaisen halliturnauksella 6.1. klo 10 - 15.

 

KISA PELATAAN SEKÄ KAKSINPELINÄ että NELINPELINÄ. Kentällä 1 pelataan kaksinpelit ja kentällä 2 nelinpelit.

 

Kaksinpeleissä on mukana 6 pelaajaa:  Urkki, Karo, Vihu, Esa, Matti ja Kari P.

 

Otteluiden aikataulu on tiukka varsinkin kaksinpeleissä. Otteluiden väli on vain 5 min.

Kaksinpelien otteluaika on alkulohkoissa 30 min ja sijoitusotteluissa 25 min.

Pelaajat jaetaan kahteen 3 pelaajan lohkoon. Lohkojen voittajat pelaavat loppuottelun, kakkosiksi sijoittuneet pronssiottelun ja kolmosiksi sijoittuneet sijoista 5 - 6.

 

Lohkojako on seuraava:

 

Lohko A:   Karo, Urkki, Vihu

Lohko B:  Esa,  Kari P, Matti

 

Nelinpeleissä mukana ovat:  Osmo, Hannu, Tapsa, KT, Jussi H, Jokke, Topi ja uutena turnaukseen tuleva Kari Vepsäläinen.

Nelipeleissä otteluaika on 40 min.  Ottelujen välinen tauko 10 min.

Nelinpelissä pelataan yksinkertainen sarja.

 

Kisamaksu 15 €.

 

 

Aikataulu:

 

KAKSINPELISARJA    
     
Kenttä 1    
     
 10.10 - 10.40 A1 - A2 Karo - Urkki
 10.45 - 11.15 B1 - B2 Esa - Matti
 11.20 - 11.50 A1 - A3 Karo - Vihu
 11.55 - 12.25 B1 - B3 Esa - Kari P
 12.30 - 13.00 A2 - A3 Urkki - Vihu
 13.05 - 13.35 B2 - B3 Matti - Kari P
     
 13.40 - 14.05 A-lohkon 1 - B-lohkon 1  
 14.10 - 14.35 A-lohkon 2 - B-lohkon 2  
 14.40 - 15.00 A-lohkon 3 - B-lohkon 3  

 

 

NELINPELISARJA    
     
Kenttä 2    
     
 10.10 - 10.50 KT / TOPI - JUSSI H - TAPSA
 11.00 - 11.40 OSMO / JOKKE - HANNU / KARI V
 11.50 - 12.30 KT / TOPI - OSMO / JOKKE
 12.40 - 13.20 JUSSI H / TAPSA - HANNU / KARI V
 13.30 - 14.10 KT/ TOPI - HANNU / KARI V
 14.20 - 15.00 JUSSI H / TAPSA - OSMO / JOKKE