|
VUOSI 2013
TÖLVÄN JOULULOUNAS
Tölvän 28. kausi, loistava toiminnallinen vuosi, päättyi joululounaaseen Hotelli Rauhalahdessa. Vuosi oli loistava toiminnallisesti ja hyvä myös menestyksellä mitattuna. Tölvälle saimme aktiivisen toimintamme johdosta uusittua kentän verkkopylväät ja uusittua pintamassan tiilimurskalle. Se oli hieno saavutus. Kisoja TTC (Tölvä Tennis Club) järjesti vuoden aikana yhteensä 8. Lisäksi olimme vahvasti mukana KTS:n järjestämissä seniorikilpailuissa, niin pelaajina kuin järjestelyissä.
Kauden 2012 / 2013 M60 sarja päättyi Tölvän joukkueella toiseksi yhdessä Tampereen Tennisseuran kanssa.
Toivotamme kaikille tölväläisille Hyvää Joulua ja reipasta Uutta Vuotta!
Samalla toivotamme jo nyt tervetulleiksi sarjapeleissä tapaamamme ystävät ensi kesän Kuopio Wine Festival Seniorikilpailuihin.
TÖLVÄN POJILLE TENNISOPETUSTA
KTS:n valmentaja Sami Närhi on pitänyt pelivalmennusta Tölvän pelaajien sarjatennis- ryhmälle. Opetusta on saatu sekä kaksin- että nelinpelissä. Vaikeaa on vanhoilla jäärillä heti taipua uusiin asioihin. Sinällään kaikki ovat perusasioita; liike eteenpäin, pysähdy, liiku eteen, paino päkiällä. Nelinpelissä sijoittuminen jne.
Tekniikkaopetustakin saatiin hieman.
Muistakaa nyt sitten seuraavissa harjoituksissa.
Kiitos Samille! koko porukan puolesta.
TÖLVÄ TENNIKSEN PIKKUJOULURUOKAILU
Viime vuotiseen tapaan kokoonnutaan jouluruokailuun (avec) hotelli Rauhalahteen torstaina 19.12. klo 12.30.
Ruokailun hinta on 16 €/hlö.
LÄHDE SEURAAMAAN RANSKAN AVOIMIA TENNISKILPAILUJA PARIISIIN
Urkki on suunnitellut matkaa Pariisiin seuraamaan Ranskan avoimia tenniskisoja ensi keväänä. Sivupalkin linkin kautta saa tarkempia tietoja matkasta. Käy klikkaamassa linkkiä.
Urkki ja Maikki ovat jo varanneet matkan.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN 14. TENNISKILPAILU
Suomen 96. itsenäisyyspäivää vietettiin Tölvä Tennis Clubin järjestämässä tenniskilpailuissa. Nyt taistelussa aseina olivat tennismailat. Olivatko miehet nyt yhtä rautaisia kuin ennen, ainakin hyvältä näytti. Tölvän Tennishistorian suurin halliturnaus onnistui hienosti.
Kahdessa 4 peliparin lohkossa pelattiin tasaisia otteluita niin että kummassakin piti laskea eräsuhteiden kautta paremmuusjärjestys. Loppuotteluun selvisivät Jussit (Hartikainen ja Airaksinen) ja yllättäen ? Vihu ja Topi. Pronssista kamppailivat pari Karo/Pekka ja Esa/Tapsa.
Tulokset löytyvät tästä. Maratontilasto tästä.
Kiitos kaikille! Teitte taas kerran loistavat kisat.
Jussit kisan voittajiksi Topi ja Vihu kisan kakkoset
Jokke, kisojen ensikertalainen Urkki, klubin presidentti
Topi hoiteli kaavio- ja tulosasiat
Urkki huolehti kahvittelutarpeista Hikeä irtosi ja tukisiteitä tarvittiin
Rehdit pelionnittelut voittajalle.
KOUVOLAN YKKÖSJOUKKUE ODOTETUN VAHVA
KTS:n Tölvän joukkue sai vieraaksi M65 sarjakauden viimeisessä ottelussa Kouvolan Tennisseuran, KoTS 1 joukkueen. Ranking-tilastoa katsoessa voitiin pitää KoTS:aa vahvana suosikkina.
Ykkösten pelissä Kouvolan Jorma Koskelaisen (ranking 480) liike ja pelikokemus olivat liikaa Kari Kögeriä (ranking 997) vastaan. Vaikka Karo pelasikin hyvän ottelun, niin selvä 1 - 6, 1 - 6 tappio oli tosiasia.
Jorma Koskelainen
Kari Kröger ja Jorma Koskelainen
Kakkosten ottelu olikin tasainen ja jännittävä. Kouvolan Markku Haimi (ranking 1183) oli onnekkaampi Markku Vihavaista (ranking 1770) vastaan. Ottelu oli kaksijakoinen. Vihi hävisi 1. erän 4 - 6, mutta paransi peliään toisessa ja otti 6 - 1 voiton. Ottelu ratkaistiin supertiebrakessa, jossa Vihulla oli jo ottelupallo tilanteessa 9 - 8. Markku Haimi otti kuitenkin tärkeät viimeiset pisteet ja voitto Kouvolalle 6 - 4, 1 - 6, 11 - 9.
Markku Haimi
Markku ja Markku, Haimi ja Vihavainen
Nelinpelissä KTS asetti uudet pelaajat Kari Törhösen ja Olavi Suomalaisen Koskelaista ja Haimia vastaan. 1. erän selvä 1 - 6 tappio tasaantui toisessa erässä, mutta siinäkin 4 - 6 tappio.
Nelinpeli käynnissä Välillä otettiin välipalaa.
Haimi / Koskelainen, Suomalainen / Törhönen
Kouvolalle selvä 3 - 0 kokonaisvoitto.
ESA JA JUSSI H LOKATURNAUKSEN VOITTOON
Esan (oik) vahvat lyönnit ja Jussi ketterä liikkuminen takasivat lokaturnauksen voiton. Kisaan osallistui lopulta viisi paria. Muutamia keskeisiä pelaajia joutui jäämään pois loukkaantumisten, matkojen ja muiden yhteensattumien takia. Ottelut pelattiin perinteisesti 45 aikapelinä, jossa jokainen kohtasi toisensa.
Pitkä mies tarvitsee paljon myös sivutilaa. KTS:n pj Pertsa Kärkkäinen osallistui myös kisoihin. Pertsan syöttö oli jäänyt hyvin muistiin edellispäivän harjoituksista. Sijoitus Karon parina oli 2.
Kisojen tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.
TÖLVÄLÄISIÄ PELIMATKALLA KROATIASSA
4 aktiivista pelaajaamme Kuvassa vas. KT, Kari P, Urkki ja Esa ja tekivät pelimatkan Kroatian rannikkokaupunki Dubrovnikiin. Jylhät olivat maisemat.
Hotelli Tirera oli poikien majoituspaikka.
Vanha kaupunki kuului myös tutustumiskohteisiin.
KTS:N TÖLVÄ-JOUKKUE AVASI M65 SARJATENNISKAUDEN
Tölvän joukkue vaihtoi edelliskauden M60 sarjan M65 sarjaan kaudelle 2013 / 2014. Ensimmäiselle ottelukierrokselle Etelä-Suomeen lähtivät lopulta Vihu, Olli ja Topi. Pelipäivät oli soviteltu niin että saatiin pelattua kaksi kierrosta samalla kertaa. Ensin kohdattiin Järvenpään joukkue.
Järvenpää - KTS 1 - 2
Järvenpäässä oli kolme erillistä pientä kiinteärakenteista hallia. Toisessa oli plexipave-tyyppinen pinta, jolla mukava pelata (Vihun ottelu oli tällä kentällä).
Hallit olivat ahtaanlaiset. Tässä heidän pistelaskulaitteensa.
Ykkösten kohtaamisessa Vihu (Markku Vihavainen) Järvenpään Olavi Rintalan. Ottelu oli erittäin tasainen. Vihu kuitenkin punnersi hyvän voiton lukemin 6 - 4, 7 - 5.
Olavi Rintala syöttämässä. Olavi Rintala ja Vihu (Markku VIhavainen)
Kakkosten ottelussa Olli (Olavi Suomalainen) voitti vastustajansa Aulis Koivusaran 6 - 4. Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta toisessa erässä Ollin kestävyys tuli hyvin esille ja 6 - 1 voitto.
Aulis (vas) ja Olli (Olavi Suomalainen).
Järvenpää laittoi 4-peliin uudet pelaajat Veli Takalan ja Reijo Olkinuoran Topia ja Ollia vastaan. 1. erä sujui KTS:n pojilta vielä hyvin (7-5), mutta toisessa ote kirposi (0-6). Supertiebrakessa oli vielä 7-6 johto, mutta se kääntyi lopulta 7-10 tappioksi. Ottelu näin kuitenkin KTS:n Tölvän pojille 2 - 1.
Otteluiden jälkeen keskusteltiin ja kahviteltiin isäntien kanssa pienessä, mutta kivan viihtyisässä konttikerhohuoneessa. Sieltä matkaa jatkettiin Kotkan suuntaan. Majapaikka oli varattu venäläisten omistamassa Villa Vanessassa. Edullinen ja toimiva tällaiseen tarkoitukseen.
Tässä kuva aamulla Villa Vanessan edessä, lähdössä Kotkaan.
Matkalla Kotkan hallille, kävimme tutustumassa Kotkan golfkenttään.
Kotka (KoVs) - KTS (2 - 1)
Ykkösten ottelu oli varsinainen trilleri. Vihu kohtasi KoVs:n Antti Salosen. Vihu oli 1. erässä kaiken aikaa takaa-ajoasemissa, mutta taisteli itsensä tiebreakeen, jossa lopulta voitto Saloselle. Toinen erä oli myös tasainen, 6 - 4 voitto Vihulle. Kolmas erä pelattiin uusien sääntöjen mukaan supertiebreakena. Siinäkin Vihun alku ei ollut lupaava. 0 - 3 alun jälkeen tilanne tasoittui vähitellen. Ratkaisua lähestyttäessä oltiin tasatilanteessa 8 - 8, jonka jälkeen Antille tuli ottelupallo. Sen Vihu pelasti ja voitti sen jälkeen 2 tarvittavaa palloa ja näin makea voitto; 6 - 7, 6 - 4, 11 - 9.
Antti Salonen ja Vihu (Markku Vihavainen)
Kakkosten ottelussa Olli kohtasi Risto Vaajoensuun. Risto osoittautui liikkuvaksi ja tarkkalyöntiseksi. Eka erässä Olli ei saanut peliä kulkemaan lainkaan, selkeä 0 - 6 tappio. Toinen erä oli tutumpaa Ollia, mutta Risto puristi kuitenkin 6 - 4 voiton.
Olli ja Risto
Nelurissa KoVs laittoi myös tuoreita voimia. Vihun käsi oireili krampin merkeissä kovan kaksinpelin jälkeen, joka vaikutti selvästi pelitasoon. Kotkalaiset olivat askeleen kaikessa edellä, voitto KoVs:lle 6 - 2, 6 - 1.
Vas. Eero Berner, Jukka Jansson, Vihu ja Topi.
SEURAAVA KISA - LOKATURNAUS 19.10.
Tölvä Tenniksen seuraava kisa pidetään KTS:n hallissa lauantaina 19.10. klo 15 alkaen.
Ilmoittautumiset Topille. Mukana nyt (26.9.) jo 7 nimeä. Maks. 12 osallistujaa.
Kisamaksu 25 €.
SYKSYN VIIMEINEN TÖLVÄN ULKOKENTTÄKISA
ESA JA MATTI SYKSYN VIIMEISEN ULKOKENTTIEN KISAN VOITTAJIKSI
Viimeiseen kisaan saatiin vain 3 paria. Sää oli loistava syksyinen ja kuitenkin lämmin ja aurinkoinen. Esa oli puhdistanut kentän lehtipuhaltimella pelikuntoon.
Voittajiksi selvisivät Esa ja Matti. Tulokset tästä ja maratonkisan tilanne tästä.
Hallikausi on alkanut. Pelivuorot ovat samat kuin viime kaudella; keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30 - 11.30.
TENNISMATKA UNKARIIN
KTS järjestää ensi keväänä perinteisen tennismatkan Unkarin Szegediin.
Lähtö Kuopiosta keskiviikkona 30.4. ja paluu Kuopioon sunnuntaina 4.5.2014.
Matkaan kuuluu: - edestakaiset lennot Kuopio - Hki - Budapest - bussikuljetukset Unkarissa - majoitus, sisältää aamiaisen - tenniskenttien käyttö - tennisopetusta - kylpylän vapaa käyttö
Hinta oli viime keväänä n. 800 €.
Alustavat ilmoittautumiset Topille. Mukaan on jo ilmoittautunut Tölvän ryhmästä 6 pelaajaamme.
SYYSTURNAUS II TÖLVÄLLÄ 14.9.
Kisaan saatiin 3 peliparia. Ottelut pelataan normaalimittaisina erinä. Erätilanteen ollessa 1 - 1, pelataan kolmas erä tiebreakena. Tässä otteluohjelma
Klo 11.00 - 12.15 Esa / Matti - Kuppe / Olli Klo 12.15 - 13.30 Urkki / Elisa - Kuppe / Olli Klo 13.30 - 14.45 Urkki / Elisa - Esa / Matti
MATISTA M55 KTS:N KAKSINPELIMESTARI KARI TÖRHÖSESTÄ NELINPELIMESTARI
KTS;n seuramestaruuskipailut pelattiin 31.8. Väinölänniemellä. Tölvän pelaajista Matti takoi itsensä mestariksi ja hyvänä kakkosena Pekka (Tolvanen). Urkin jalka vaivasi ja joutui luopumaan peleistä.
Nelinpelissä Tölvän Kari Törhönen voitti mestaruuden yhdessä Pertti Kärkkäisen kanssa.
SYYSTURNAUS VIELÄ KERRAN TÖLVÄLLÄ
Hyvän kesän innoittamina suunnittelemme vielä syysturnausta syyskuussa Tölvälle.
Ajatus sama kuin viimeksi eli perjantaina 13.9. pelataan 2-pelit ja lauantaina 4-pelit.
Ilmoittautumiset Topille.
Lisätty 25.8.2013
TÖLVÄN SYYSTURNAUS
JARKKI KAKSINPELIN VOITTAJA
Tölvän syysturnaus pidettiin Tölvällä 23. - 24.8.2013 kauniissa auringonpaisteisessa ja vielä kesäisen lämpimässä säässä. Perjantain kaksinpeleihin osallistu 6 pelaajaa. Ottelut pelattiin 40 min aikapeleinä. Alkulohkoissa selvitettiin pelaajat sijoitusotteluihin.
Olli ja Urkki ratkoivat sijat 5 - 6. Urkki voitti ottelun 5 - 4.
Pronssista ottelivat Karo ja KT. Pronssi meni Karolle 7 - 0.
Loppuottelussa kohtasivat Jarkki ja Esa. Jarkista tuli kisavoittaja tuloksella 6 - 3.
KARO JA PALI NELINPELIN VOITTAJAT
Nelinpelikisaan osallistui 5 paria, Kisa pelattiin sarjamuotoisena, jossa jokainen pari kohtasi toisensa 45 minuutin aikapelissä. Voittajiksi selviytyivät Karo ja Pali, jotka voittivat kaikki muut ottelunsa paitsi joutuivat tyytymään tasatulokseen Kari P / Elisa-parin kanssa. Kakkoseksi sijoittuivat lopulta samaan pistemäärään päätyneet Jarkki ja Tapsa, mutta heillä oli voitettujen ja hävittyjen erien ero parempi (+16) kuin Kari P / Elisalla (+14).
Topin ja Ollin musta päivä. Jumbo-sija tuli.
Kaikki päivien tulokset löytyvät tästä. Maratontilasto tästä.
Lisätty 7.7.2013
KTS:N SENIORITURNAUS - TÖLVÄN PANOSTUS HYVÄ
KTS:n järjestämä senioriturnaus, joka kantaa nimeä Kuopion Viinijuhlien senioritennisturnaus, onnistui hienosti. Vuosikymmenien jälkeen saatiin viimeinkin käyntiin seniori-ikäisille suunnattu oma kilpailu. Odotetusti osanotto ei vielä ollut kovin suurta, mutta pelaajien palaute oli niin positiivista että ensi vuonna on lupa odottaa reilusti suurempaa osanottajamäärää - loistavat kentät, kauniilla paikalla, uimarannan läheisyys, viinijuhlat. Todella hyvä kokonaisuus.
Tölvän pelaajista Jarkki Kokkonen voitti sarjan M55 hopeaa, häviten voittajalle Oulun Kari Saarelalle 1 - 2. Karo Kröger puolestaan oli M65 sarjassa jaetulla pronssitilalla. Urkin sijoitus oli 5-6.
Tölvän Jarkki Kokkonen voitti sarjan M55 hopeaa. Kuvassa vas. Raimo Simola (Loimaa) ja Jarkki Kokkonen.
Iisalmen Kari Ryhänen ei antanut mahdollisuuksia KTS:n ja Tölvän Karo Krögerille. Selkeä 2 -0 voitto Ryhäselle.
Miesten M65 sarjan voiton vei sitkeän uurastuksen jälkeen Iisalmen Kari Ryhänen, joka loppuottelussa voitti Oulun Kari Saarelan 2 - 0.
Naisten sarjassa oli ilo katsella kuinka hyvin jo 70 naiset pelasivat. 4-pelin loppuottelu oli Etelä-suomalaisten välinen. Voittajiksi pelasivat Maija-Liisa Pirinen / Eeva Heinänen.
Naisten kaksinpelissä voittajaksi saatiin kuitenkin Kuopion Päivi Tuominen. (oik.) Loppuottelussa kaatui Espoon Aune Tuomainen 2 - 1.
Järjestelyistä vastasi KTS. Kilpailujen johtajana Jari Mykkänen. Muissa tehtävissä Urkki Keinänen ja Topi Askonen (kuvaus ja Tölvän nettisivut).
Todella sydämellinen onnittelu Urkilta. Päivi oli ikionnellinen voitosta.
ESA JA TOPI TALKOOKISAN VOITTAJAKSI
Lisätty 16.6.2013
Koleassa ja erittäin tuulisessa säässä pelattiin talkoolaisten kisat. Sää suosi sikäli että satoi vain vähän. Muuten kyllä kolea ja tuulinen päivä. Tuuli oli monissa lyönneissä pääosassa - apuna ja haittana.
Päivän tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.
Päivän voittajapari Esa ja Topi Kakkoset KT ja Kari P
Kolmoset Pali ja Urkki Neloset Pekka ja Matti
Otteluiden välissä ehdittiin puuhata muutakin. Urkilla oli projektina tuomaritornin maalaus.
Esa joutui viemään soutuveneen Turolle mökkiläisten käyttöön.
Tässä pari kuvaa, jotka ovat olleet keskeisesti mukana koko kentän historian ajan Kontaktori (kuva vas.), josta käynnistettiin järvessä oleva pumppu kentän kastelu varten. Vesiposti (oik.). Tästä otettiin pelaajien juomavesi sekä muu käyttövesi.
TÖLVÄN UUSI KENTTÄ VALMIS
Lisätty 16.6.2013
Tässä vielä lyhyt katsaus kentän uusimisesta.
Tölvä Tenniksen pelaajien hieno osoitus hyvästä yhteishengestä on saanut konkreettisen näytteen. Keväällä 2011 alkanut kentän kunnostus aloitettiin vaihtamalla v. 1978 laitetut puiset aitaverkon tukipuut alumiinipylväiksi.
Seuraava vaihe tuli sattumalta. Kenttää jo pitkää vaivannut Tölvän virhepomput aiheutti keskustelua hienomman kivituhkan saamiseksi pintaan. Sitä selvitettäessä kävi ilmi että Kuopion Väinölänniemen tenniskentät uusitaan ja vanha tiilimurskamassa vaihdetaan. Saimme sieltä rekkakuorman tiilimurskamassaa, jonka Esa ajatti Tölvälle. Vuosien saatossa kenttä oli alkanut myös sammaloitua ja kasvaa reunoille rikkaruohoa. Vuoden 2012 syksyllä aloitettiin valmistelu uuden pinnan saamiseksi. Kentän tasaisuus on aina ollut hyvä, joten sen muotoa ei tarvinnut muuttaa. Sammal poistettettiin mekaanisesti lanaamalla pieni kerros pinnasta pois. Sen jälkeen kenttä kalkittiin. Keväällä Tölvälle ajettu kentän massa levitettiin kivituhkapinnan päälle, talven alle painumaan. Vanhan pinnan päälle asetettiin 30 mm rautakiskot, joiden väliin massa ajettiin ja tasattiin.
Loppusilaus kentälle tehtiin keväällä 2013. Kenttä tasattiin talven painumisten jälkeen. Kenttä jyrättiin vain kertaalleen, jonka jälkeen päästiin rajojen asentamiseen. Viimeinen silaus annettiin pintaan laitetulla hienolla pintarouheella.
Kentän eri kunnostusvaiheisiin osallistui kahden vuoden aikana 15 pelaajaamme.
Loistava työnäyte!
Lisää talkookuvia voi katsella tästä ja tästä.
KTS:N SENIORIKILPAILUT - KUOPIO WINE FESTIVAL
Tölvän ryhmä on aktiivisesti järjestämässä 6. - 7.7. pidettäviä seniorien tenniskilpailuja. Kisat on nimetty Kuopion viinijuhlakilpailuiksi, KUOPIO WINE FESTIVAL. Linkkin kilpailukutsuun tässä.
Kilpailuihin osallistujan on oltava jonkin Tennisliiton alaisen seuran jäsen, esim KTS:n, KTS:n jäsenmaksu on 55 €. Lisäksi vaaditaan maksettu K-jäsenmaksu.
Muut kilpailumaksut löytyvät kutsusta.
Lisätty 26.5.2013
TÖLVÄN UUDEN KENTÄN VIHKIÄISKILPAILUT
Monenlaisten vaiheiden jälkeen saatiin kisat pelattua loppuun. Kaupunki oli saanut kaksi kenttää pelikuntoon, niin että kisat voitiin aloittaa. Perjantaina Vänärillä pelattuihin alkulohkon otteluihin jäi lopulta 6 paria. Kahdessa lohkossa pelattiin kaksinkertainen sarja ennen kuin järjestys saatiin selville lauantain jatkopeleihin.
Tölvän kenttä oli saatu kohtuullisen hyvään kuntoon, vaikka vielä korjattavaa onkin kesän aikana edessä.
Kilpailujen voittajaksi selviytyi lopulta pari Jarkki ja Matti, jotka voittivat loppuottelussa parin KT / Esa vasta tiebreaken jälkeen, varsinainen ottelu päättyi 6 - 6.
Kilpailujen tulokset löytyvät tästä ja maratontilasto tästä.
Kuvia kilpailuista
Vänärin uudet kentät Kallaveden rannalla.
Tölvän kenttäkin on punainen, pinta kesti hyvin. Loppuottelijat: Esa, KT ja Matti, Jarkki.
Pronssiottelijat: Hannu ja Karo sekä Kuppe ja Elisa. Urkki jakoi molemmille semifinaalipareille palkinnot.
Palkintona saatiin Kuopion Linurin luistinradan muistoksi tehty CD-levy. Linuri lopetettiin v. 2008.
TÖLVÄN PELAAJIA KTS:N UNKARIN MATKALLA
Lisätty 7.5.2013
Tölvä Tenniksen pelaajat kävivät pelaamassa Unkarin Szegedissä KTS:n tennisporukan mukana 1. - 5.5.2013. Viitenä päivänä kaksin- ja nelinpelien osa-alueita sekä pelattiin paljon. Olosuhteet olivat kaikin puolin hyvät ja toimivat. Lämpöä päivittäin 31 astetta. Kylpylä, vesiliukumäet, saunamaailma antoivat rentoutumisen eväät (sisältyivät matkan hintaan). Lopuksi pelattiin maaottelu Unkari - Suomi, jossa KTS:n joukkue vei voiton täpärästi 17 - 16. Tölvän nelinpelijoukkueessa pelasivat Kari Pitkänen/Esa Lähdesmäki sekä Kari Törhönen/Pertti Kärkkäinen.
Matkan kokemukset olivat hyvät, jota voi suositella. Katsotaan saadaanko ensi vuonna lisää Tölvän pelaajia matkalle.
Tölvän edustusjoukkue: KT, Kari P ja Esa
TÖLVÄN KENTÄN KUNNOSTUS
Lisätty 20.5.2013
Lauantaina 18.5. jatkettiin kentän tasausta, joka tehtiin ilman teknisiä mittavälineitä. Lopuksi aloitettiin rajojen laitto. Viime syksynä saatiin Välinölänniemen puretulta kentältä rajapaketti. Se osoittautui kuitenkin jostain syystä vajaaksi, niin että siitä ei riittänytkään koko kentälle, vaan jouduttiin käyttämään osittain vanhoja rajoja.
Jäykkien salkomaisten rajojen asentamisesta oli kokemusta Ranta-Toivalan kentältä. Tekniikka oli hallussa ja työ sujui hyvin.
Rajanauhan reunojen kohdalle viillettiin viilto koko rajan matkalle, alue kasteltiin kastelukannulla, raja asetettiin paikalleen ja lankku rajan päälle, jonka jälkeen juntattiin raja maahan. Lopuksi pintaharjaus.
Lopuksi testattiin kenttää. Pomppu todettiin hyväksi. Ongelmaksi saattaa tulla pinnan kestävyys. Tilannetta seurataan ja tehdään tarvittavia toimen- piteitä kesän aikana.
Verkkopylväs ei mahtunut reikään. KT iski kätensä liejuun ja poisti valuneen kenttämassan.
Lisätty 26.4.
Kevään 1. talkoot pidettiin lauantaina 4.5. Edellisenä syksynä levitetty tiilimurskaa jyrättiin ja tasoitettiin. Yleistasaisuus saatiin hyväksi, mutta jouduttaneen vielä tiivistämään täryjyrällä. Kuvassa päivän talkoolaiset.
Lisätty 26.4. Kevät on edennyt kuitenkin suotuisasti. 26.4. pidetyssä tarkastuksessa todettiin että 1. talkoot voidaan aloittaa lauantaina 4.5. Urkki hoitaa järjestelyjä. Ilmoittautukaa Urkille tulostanne.
Työkalut ovat paikalla ja odottavat tekijöitään.
TÖLVÄN UUDEN KENTÄN VIHKIÄISKILPAILUT
KUNNOSTUS
Tölvän kenttää aletaan kunnostamaan heti lumien sulettua ja kun kenttä on valmis kunnostamiseen. Tilanne 24.4. oli sellainen että lumi on sulanut. Jos säät ovat suotuisat, niin kunnostus voisi alkaa jo heti vapun jälkeen. Talkoovoimaa siis tarvitaan.
KILPAILUT
Kilpailut on suunniteltu niin että pelataan vain nelinpelit. Kisoihin kutsutaan 16 pelaajaa, jotka ovat olleet Tölvän halli- ja kesäkisoissa. Ottelut aloitetaan Väinölänniemellä perjantaina 24.5. Pelit ovat edelleen aikapelejä. Ottelua kohti varataan aikaa 60 min, joka sisältää kentän kunnostuksen seuraavia varten. Eli otteluaika voisi olla 50 min. Parit jaetaan kahteen neljän parin lohkoon. Alkulohkojen ottelut pelataan Vänärillä. Alkulohkojen kaksi parasta paria pelaavat semifinaalit. Voittajat finaaliin ja hävinneet pronssiotteluun. Alkulohkojen kolmoset ja ja neloset pelaavat myös semifinaalit. Voittajat sijoitusotteluun 5 - 6 ja hävinneet sijoitusotteluun 7 - 8. Tölvällä jatketaan lauantaina 25.5. siten että siellä pelataan semifinaaleista eteenpäin. Lauantain semifinaalit ja sijoitusottelut pelataan edelleen aikapeleinä (50 min). Pronssi- ja loppuottelut pelataan normaali erinä. Jos tilanne on tasan 1-1, niin kolmas erä palataan suoraan tiebreakena.
Pelien jälkeen tietysti sauna sekä illanistujaiset.
Kisamaksu on 25 €.
Ilmoittautumisia voi alkaa tekemään Topille.
Lisätty 1.4.2013
ESA JA OSMO PÄÄSIÄISTURNAUKSEN VOITTAJIKSI
Kauniista säästä huolimatta 12 tenniksen innokasta senioripelaajaa oli tunkenut itsensä KTS:n kuplaan perinteiseen pääsiäisturnaukseen. Ottelut pelattiin 40 min aikapeleinä. Se takaa varman aikataulun, mutta kun ottelut ovat tasaisia niin pienet erot ratkaisevat paljon. Ottelut olivat tällä kertaa mielenkiintoisia sikäli että A-lohkossa alkulohkon ykköseksi ja kakkoseksi sijoittuneet kohtasivat toistamiseen loppuottelussa. Myös B-lohkossa ykköseksi ja kakkoseksi sijoittuneet kohtasivat toistamiseen pronssiottelussa.
Tulokset löytyvät tästä. Maratontilasto löytyy tästä.
Tölvän ja KTS:n pitkäaikainen kantava voima Make Kuokkanen pistäytyi seuraamassa kisoja.
Voittajapari Esa (syöttää) ja Osmo
Loppuottelu on juuri pelattu: Hopealle sijoittuivat alkulohkon ykköset Jussi (vas) ja Olli. Alkulohkon kakkoseksi sijoittuneet Esa ja Osmo ottivat uusinnassa turnausvoiton.
KTS:n puheenjohtaja Pertti Kärkkäinen oli myös kisoissa mukana. Juomaa kului - Vihu.
Tässä päivän pelaajat, Topikin ehti kameran takaa mukaan.
Lisätty 30.3.2013
KTS VOITTOISA M60 SARJAN KAUDEN PÄÄTÖSKISASSA
KTS:aa edustava Tölvän joukkue sai vastaan kauden päätösotteluunsa Virtain Tennisseuran.
Ykkösten ottelussa kohtasivat edelliskauden pari Kari Kröger ja ViTes:an Matti Heikkinen. Edellisessä kohtaamisessa Heikkinen oli voittanut 2 - 0. Nyt odotettiin Karolta voittoa tutummalla kentällä kotiottelussa. Tiukka vääntöhän siitä syntyi. Lopulta kirjattiin voitto Karolle 2 - 1 eräluvuin 4 - 6, 6 - 2, 6 - 3.
Kakkosten ottelussa Olavi Suomalainen ei saanut peliään kulkemaan toivotulla tavalla Terho Korpelaa vastaan. Hyvää lyöntipeliä puolin ja toisin nähtiin, mutta lopulta selkeä voitto Korpelalle 6 - 0, 6 - 2.
Näin ottelun voiton ratkaisu siirtyi jälleen nelinpeliin. Virtain joukkueella oli vain 2 pelaajaa, jotka joutuivat uurastamaan vielä nelinpelitkin. Tölvän kantajäsenet Kari Törhönen ja Topi Askonen etenivät nopeasti jo 5 - 0 johtoon, mutta sitten peli tasoittui. Voitto kuitenkin KTS:lle 6 - 3. Toisessa erässä Virtain pelaajat Matti ja Terho, etenivät niukassa johdossa aina 4 - 4 tilanteeseen, missä vaiheessa Kari ja Topi onnistuivat loppuratkaisuissa voittaen erän 6 - 4.
Kokonaisvoitto näin KTS:n joukkueelle 2 - 1. Ottelun tasaisuutta kuvaa myös eräero 4 - 3 ja peliero 30 - 30. Mainittakoon että KTS:n joukkue aiheutti Virtain-Tennisseuralle 1. neluritappion tällä kaudella.
Kaikki pitää olla kunnossa ennen ottelua. Terho Korpela ja KT tarkastamassa verkon korkeutta.
Matti Heikkinen
Karo ja Matti pehmittelivät toisiaan liikkuvalla pelillä. Välillä pistelaskukin oli hukassa, mutta niistäkin selvittiin. Karon käsi ei selvinnyt vaan maanantain kisat piti peruuttaa sen takia.
Terho Korpela Olavi Suomalainen
Olli ja Terho ottelun jälkeen.
Nelinpelaajat: Terho, Kari, Matti ja Topi
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||